Riben viikinkikeskuksessa kului kokonainen päivä. Paikassa riitti sekä nähtävää että tekemistä.
Heti sisäänkäynnin jälkeen oli päällikön talo, joka oli suurin ja hehkein. Siellä viriteltiin tulta aamutuimaan edellisen illan hiilloksesta. No, tuli ei syttynyt, puut olivat kuulemma liian märkiä. Siispä kaivettiin sytkäri esiin. Sen kyllä ymmärtää, koska tulensytyttäjä oli jo veistänyt sormeensa haavan, josta juoksi verinoro. Samassa talossa leivottiin ja laitettiin ruokaa. Huonekalut olivat myös aika komeita verrattuna muihin taloihin.
Talon nurkalla oli navetta, jossa oli lehmiä, yksi härkä ja pari pallinsa menettänyttä. Kaikki olivat matkalla ulos laitumelle. Nämä olivat puhdasta islanninkarjaa, jotka ovat luonnostaan nupopäitä ja luonteikkaita. Lehmät tuottavat maitoa ja jokavuotisilla viikinkijuhlilla yksi nuori nauta pääsee juhla-ateriaksi. Kanat ja kananpojat vipelsivät vapaana ja kissat niiden seassa. Nämä viikinkikissat oppivat jo kuulemma vanhemmiltaan, että kanoja ja kananpoikia ei syödä. Jos ne joskus syövät lintuja, ne ovat villilintuja.
Viikinkikaupunki oli rekonstruoitu niitylle. Parisenkymmentä telttaa oli tonteilla, joita erotti pajuaidat ja niiden välissä ojat, jotka ennen aikaan toimivat sekä ojina että viemäreinä että tunkioina. Viikinkiaikaan oli korttelien kulmiin kaivettu pari metriä syvät kuopat, joiden päällä oli lankut, joilla ihmiset kävivät kykkimässä. Tämä toiminta ei aikoinaan ollut mitenkään intiimiä, vaan oli kuulemma tavallista, että ihmiset etenkin juhlien jälkeen kävivät tutkiskelemassa, mitä kuoppaan oli tullut.
Kylän laidalla niityllä oli jousiammuntapaikka, jossa sai harjoitella karhun ja suden ampumista viikinkijousella. Samalla niityllä esittäytyivät myös viikinkikylän metsästyshaukat ja -pöllöt. Linnut olivat ulkomaisia lintuja, koska Tanskassa luonnonvaraisesena eläviä eläimiä ei saa pitää vangittuna. Linnut lentelivät vuorollaan ohjaajien välillä ja saivat aina ruokaa kummaltakin. Muutama haukka innostui tuulisena päivänä ja teki pitkiä lentoretkiä. Yksi innostui niin paljon, että se kutsuttiin takaisin, koska oli vaarana, että se ei enää palaisi. Myös lähistöllä asuva villihaukka kävi lentelemässä metsästyshaukka-alueen yläpuolella samanaikaisesti.
Toisella niityllä Moskovalainen ryhmä esitti miekka- ja taistelunäytöksiä. Miekat lentelivät ja ruoska viuhui hurjaan tahtiin.
Alkuperäisen mallin mukaan rakennetuissa taloissa asui "kesäviikinkejä" ja niissä oli esillä erilaisia toimia. Yhdessä ommeltiin vaatteita, toisessa oli leipuri, kolmannessa oli lapsille toimintaa. Korvausta vastaan lapset pääsivät joksikin aika viikinkiajan lapsiksi. He tekivät sitä, mitä lapset viikinkiaikaan tekivät eli vinssasivat vettä kaivosta ja kastelivat kasvimaata, kuljettivat ruokaa ja juomaa sotureille ja muuta pientä puuhaa. Yhdessä taloista roikkui vaku katosta ja luulimme, että siellä on vauvanukke, mutta sillä oli yllättävän moderni vaaleanpunainen muovitutti, joka heilui...
Päärakennuksessa oli kafeteria, josta sai ihan tavallista murkinaa: kahvia, leipää ja salaatteja, jäätelöä ja keittoa. Täälläkin oli kuten kaikissa paikoissa Tanskassa lasten leikkipaikka.
Viikinkikeskuksessa tutustuin uuteen kasviin, tai puuhun oikeastaan. Kahvilarakennuksen pihalla kasvoi useita hedelmäpuita ja niiden joukossa oli muutamia puita, joissa oli hyvin erikoisia hedelmiä. Myöhemmin löysin samanlaisen puun Århusin kasvitieteellisestä puutarhasta ja se osoittautui mispeliksi. Jotkut ovat onnistuneet kasvattamaan mispeliä myös Suomessa, vaikka se on alun perin välimerellinen laji. Ehkä sen kasvattaminen käy erikoisuuden tavoittelusta, mutta ehkei sitä kannata viljellä hedelmien vuoksi. Ne ovat ilmeisesti aika kuvottavan makuisia ja ne syödäänkin vasta mädäntyneinä.
Viikinkikeskuksesta lähtiessä piti tietysti poiketa myymälään, josta mukaan tarttui hopeinen rintaneulu, jossa kaksi käärmettä taistelee, simapullo, jousi ja lasihelmiä. Enemmänkin olisi mielellään ostanut, mutta aika loppui ja kaikkea haluamaansa ei voi ostaa, kun ei tila riitä säilyttämiseen eikä oikeaa tarvetta ole kuitenkaan.
Alun perin olimme ajatelleet ajaa vuokrapyörillä viikinkikeskukseen, mutta se aie kariutui siihen, että sopivan kokoista lastenpyörää ei ollut saatavilla. Seuraava vaihtoehto oli kävely - keskukseen on noin kolme kilometriä Riben keskustasta. Onneksi lähdimme kuitenkin autolla, koska viikinkikylässä käveleminen seitsemän tunnin ajan vei aika hyvin mehut.
Heti sisäänkäynnin jälkeen oli päällikön talo, joka oli suurin ja hehkein. Siellä viriteltiin tulta aamutuimaan edellisen illan hiilloksesta. No, tuli ei syttynyt, puut olivat kuulemma liian märkiä. Siispä kaivettiin sytkäri esiin. Sen kyllä ymmärtää, koska tulensytyttäjä oli jo veistänyt sormeensa haavan, josta juoksi verinoro. Samassa talossa leivottiin ja laitettiin ruokaa. Huonekalut olivat myös aika komeita verrattuna muihin taloihin.
Talon nurkalla oli navetta, jossa oli lehmiä, yksi härkä ja pari pallinsa menettänyttä. Kaikki olivat matkalla ulos laitumelle. Nämä olivat puhdasta islanninkarjaa, jotka ovat luonnostaan nupopäitä ja luonteikkaita. Lehmät tuottavat maitoa ja jokavuotisilla viikinkijuhlilla yksi nuori nauta pääsee juhla-ateriaksi. Kanat ja kananpojat vipelsivät vapaana ja kissat niiden seassa. Nämä viikinkikissat oppivat jo kuulemma vanhemmiltaan, että kanoja ja kananpoikia ei syödä. Jos ne joskus syövät lintuja, ne ovat villilintuja.
Viikinkikaupunki oli rekonstruoitu niitylle. Parisenkymmentä telttaa oli tonteilla, joita erotti pajuaidat ja niiden välissä ojat, jotka ennen aikaan toimivat sekä ojina että viemäreinä että tunkioina. Viikinkiaikaan oli korttelien kulmiin kaivettu pari metriä syvät kuopat, joiden päällä oli lankut, joilla ihmiset kävivät kykkimässä. Tämä toiminta ei aikoinaan ollut mitenkään intiimiä, vaan oli kuulemma tavallista, että ihmiset etenkin juhlien jälkeen kävivät tutkiskelemassa, mitä kuoppaan oli tullut.
Kylän laidalla niityllä oli jousiammuntapaikka, jossa sai harjoitella karhun ja suden ampumista viikinkijousella. Samalla niityllä esittäytyivät myös viikinkikylän metsästyshaukat ja -pöllöt. Linnut olivat ulkomaisia lintuja, koska Tanskassa luonnonvaraisesena eläviä eläimiä ei saa pitää vangittuna. Linnut lentelivät vuorollaan ohjaajien välillä ja saivat aina ruokaa kummaltakin. Muutama haukka innostui tuulisena päivänä ja teki pitkiä lentoretkiä. Yksi innostui niin paljon, että se kutsuttiin takaisin, koska oli vaarana, että se ei enää palaisi. Myös lähistöllä asuva villihaukka kävi lentelemässä metsästyshaukka-alueen yläpuolella samanaikaisesti.
Toisella niityllä Moskovalainen ryhmä esitti miekka- ja taistelunäytöksiä. Miekat lentelivät ja ruoska viuhui hurjaan tahtiin.
Alkuperäisen mallin mukaan rakennetuissa taloissa asui "kesäviikinkejä" ja niissä oli esillä erilaisia toimia. Yhdessä ommeltiin vaatteita, toisessa oli leipuri, kolmannessa oli lapsille toimintaa. Korvausta vastaan lapset pääsivät joksikin aika viikinkiajan lapsiksi. He tekivät sitä, mitä lapset viikinkiaikaan tekivät eli vinssasivat vettä kaivosta ja kastelivat kasvimaata, kuljettivat ruokaa ja juomaa sotureille ja muuta pientä puuhaa. Yhdessä taloista roikkui vaku katosta ja luulimme, että siellä on vauvanukke, mutta sillä oli yllättävän moderni vaaleanpunainen muovitutti, joka heilui...
Päärakennuksessa oli kafeteria, josta sai ihan tavallista murkinaa: kahvia, leipää ja salaatteja, jäätelöä ja keittoa. Täälläkin oli kuten kaikissa paikoissa Tanskassa lasten leikkipaikka.
Viikinkikeskuksessa tutustuin uuteen kasviin, tai puuhun oikeastaan. Kahvilarakennuksen pihalla kasvoi useita hedelmäpuita ja niiden joukossa oli muutamia puita, joissa oli hyvin erikoisia hedelmiä. Myöhemmin löysin samanlaisen puun Århusin kasvitieteellisestä puutarhasta ja se osoittautui mispeliksi. Jotkut ovat onnistuneet kasvattamaan mispeliä myös Suomessa, vaikka se on alun perin välimerellinen laji. Ehkä sen kasvattaminen käy erikoisuuden tavoittelusta, mutta ehkei sitä kannata viljellä hedelmien vuoksi. Ne ovat ilmeisesti aika kuvottavan makuisia ja ne syödäänkin vasta mädäntyneinä.
Viikinkikeskuksesta lähtiessä piti tietysti poiketa myymälään, josta mukaan tarttui hopeinen rintaneulu, jossa kaksi käärmettä taistelee, simapullo, jousi ja lasihelmiä. Enemmänkin olisi mielellään ostanut, mutta aika loppui ja kaikkea haluamaansa ei voi ostaa, kun ei tila riitä säilyttämiseen eikä oikeaa tarvetta ole kuitenkaan.
Alun perin olimme ajatelleet ajaa vuokrapyörillä viikinkikeskukseen, mutta se aie kariutui siihen, että sopivan kokoista lastenpyörää ei ollut saatavilla. Seuraava vaihtoehto oli kävely - keskukseen on noin kolme kilometriä Riben keskustasta. Onneksi lähdimme kuitenkin autolla, koska viikinkikylässä käveleminen seitsemän tunnin ajan vei aika hyvin mehut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti