Lehti valmistui - taas

Tänään saatiin Jannen kanssa punnerrettua Koroiset valmiiksi. Se oli jo kahdeksas numero. Huomisaamuna se lähtee painoon ja vedos saadaan illalla.

Aina sama juttu: liikaa tavaraa. Ennen aloittamista on sellainen olo, että millä ne kuusitoista sivua saadaan täyteen, ja lopussa pitää änkeä sisältö ja mainokset, että saadaan mahtumaan, ja jotain jättää pois. Nyt onneksi ei tarvinnut karsia sisällöistä, vaan voitiin jättää yksi mainos pois, ilman että talous kaatuu.

Helpotti. Vaikka nyt deadlinet piti niin hyvin, ettei tullut ihan paniikkia.

Ja sitten uusi paniikki taas tammikuun lopussa.

Voi luomisen tuskaa!

Koroiset-lehti menee tällä viikolla painoon ja vielä puuttuu pari juttua. Kiinnostavia, mutta toisaalta hermo menee. Aikakoneen faktat on kasassa ja Narjus haastateltu. Molemmista pitäisi vielä vääntää luettava ja lukijaa kiinnostava juttu. Aina en ole ihan varma siitä, että minun käsitykseni kiinnostavasta menee yksiin muiden kanssa. Mutta tiukalla asialinjalla siis eteenpäin.

Ja laskurikin lähti

Vuoden ajan oli blogissani extremtracker. Se poistui, koska en koskaan hiffannut, miten sen maksukautta jatketaan. Lähetin viestinkin firmaan, mutta sieltä tuli standardivastaus, jossa käskettiin lukea joltain sivulta. Ei siellä mitään tietoa ollut. Säästyi sekin viisikymppinen.

Mutta mitäs tuosta. Blogissa oli vuoden aikana paljon kävijöitä, välillä tosi paljon. Suurin osa kävijöistä tuli googlaamalla joko melontajuttuja tai kasveja. Jokunen myös Koroiset-lehteä.

Vakikävijöitä oli, mutta heistäkin lähes kaikki kävi uudestaan ja uudestaan katsomassa samoja melonta- ja kasvijuttua. Kiva tietty, että kuvista on ollut ihmisille iloa.

Goodbye laskurit. Tervetuloa lukemaan!

Terve taas, vanha blogi!

Yli vuosi Facebookissa takana. Ja monta vuotta on myös edessä. Mutta FB:n lyhyt formaatti ei oikein anna tilaa ajatuksille. Se on enemmän yhteydenpitoa ihmisiin. Siellä on kavereita, rakkaita lapsuudenystäviä, nykyisiä ja entisiä opiskelijoita ja työtuttuja.

Facebook ei kaventanut minun sosiaalista elämääni, kuten aina jankutetaan sen tekevän. Minun sosiaalinen elämäni räjähti kasvuun. Ei minun edelleenkään tarvitse nähdä ihmisiä kasvoista kasvoihin ollakseni heidän kanssa tekemisissä - ajatustenvaihto on ihan yhtä oleellista.

Ihmisistä myös paljastuu uusia puolia. Jostain kuivaksi luulemastani ihmisestä löytyy äkkiä tosi rankkaa huumoria, jonkun toisen ajatukset kulkevat yllätävänkin paljon samaa rataa omieni kanssa. Myös päinvastaista tietysti löytyy.

Ja ensimmäistä kertaa elämässäni olen alkanut pelata. FB:n FarmVille peli tempaisi pelejä vihaavan kaupunkilaisen, ja nyt päivää rytmittävät lypsyt, munien keruu ja sadonkorjuut, kynnöt ja kylvöt. Tietysti pieni porkkana on siinä, että samalla heräsi pienehkö (sarkasmia?) kilpailuvietti. Kyllä ihminen muuttuu vanhetessaankin.

Keittiöremontti

Kauan suunniteltu keittiöremontti alkoi tammikuussa. Marraskuussa kävimme jo katsomassa kaappeja, systeemejä ja kodinkoneita. Ja selattiin netistä palautetta eri firmoista.

Joulukuussa kävimme sopimassa kaappien hankinnan ja asennuksen Puuvajassa.

Tammikuun alussa kannettiin tavarat ulos. Toisella viikolla purettiin vanhat kaapit ja sitten alkoi ODOTTELU.

Tilhiparvi ruokavieraissa

Eilen ja tänään on parinsadan tilhen parvi pitänyt majaa etupihan marjakuusissa. Kyllä niissä syömistä riittääkin.

Seisoin parvekkeella kuvaamassa lintuja. Ne säpsähtivät lentoon aina, kun joku kulki kadulla ohi. Osa linnuista oli naapurin puissa vahdissa ja sirkutti niin kuin satakunta lintua hiljaisella äänellä yhteensä sirkuttaa. Syömässä olevat linnut eivät päästäneet ääntäkään. Mutta niistä kuului siipien suhinaa. Niin kuin sadasta linnusta kuuluu siipien suhinaa, kun lennähtelevät oksalta toiselle.

Kun seisoin ihan hiljaa, olivat lähimmät linnun metrin päässä. Ne ei paljon välitä paikoillaan olevista tyypeistä. Eniten ne hermostuivat, kun ohi kulki koira.

Illalla ei ollut enää yhtään tilheä. Marjakuusiin jäi vielä vähän marjoja mustarastaille, jotka niissä vaikituisesti majailevat. Aikaisempina hyvinä marjavuosina marjat ovat mädäntyneet pensaisiin, joten hyvä, että niille löytyi syöjiä enemmänkin. Ja tilhet on kauniita - voiko kauniimpi lintu enää olla!

Lukiokoulutukseen käytetty raha ei selitä oppimistuloksia

DN uutisoi tänään tutkimustuloksia, joiden mukaan ruotsalaisten lukioiden oppimistulokset ja opiskelijoiden eteneminen jatko-opintoihin eivät ole riippuvaisia siitä, kuinka paljon kunta satsaa rahaa koulutukseen.

Mielenkiintoista. Mitään syytä tuloksiin ei ole löytynyt vaan syiden etsiminen jätetään kunnille itselleen. Ehkä analyysia sitten tulee myöhemmin. Tosin epäilen rankasti tulosten julkistamista, mikäli syiden etsiminen jätetään yksittäisten kuntien vastuulle. Epäilen sitäkin, saadaanko niitä edes selvitettyä.

Nykyään on niin kauhean helppoa tehdä tietokoneajoina mitä rankinglistoja tahansa, ajaa niitä ristiin jonkin muun asian kanssa ja vetää niistä hätiköityjä johtopäätöksiä. Aletaankohan tälläkin nyt perustella sitä, että koulutukseen ei kannata satsata, koska se ei hyödytä?

Kävijätietoja

Mitä kertoo uusi kävijälaskuri Extreme Tracking? Kävijämäärät ovat pysyneet aika vakiona, noin sata kävijää viikossa.

Se, miten lukijat tulevat blogiin, on ollut täysi yllätys. Vakiolukijoita blogilla ei ole muita kuin omassa perheessä. Suurin osa kävijöistä on tullut hakukoneilla, lähes yksinomaan Googlella. Suurin yllätys on ollut se, millä hakusanoilla blogiin tullaan. Hakusanojen ehdotonta ykkössijaa pitää "ovikranssi" 57 haulla. Toisella sijalla on "silkkiäispuu" 37 haulla ja kolmantena "harmaahaikara" 10 haulla.

Ovikranssijuttu oli omasta mielestäni ihan kevyttä sarjaa, toki kuva on hieno ja ovikranssi on hieno. Silkkiäispuu on siinä mielessä hölmö, että käytän ko. puusta kumpaakin nimitystä eli silkkiäispuu ja mulperipuu. Haut kohdistuvat silti vain toiseen sanaa. Tästä huomaa, miten tärkeää on käyttää oikeita hakusanoja. Tuntuu silti hölmöltä, että käyttäisi aina kirjoituksessa muotoilua "silkkiäispuu eli mulperipuu".

Melontajuttuja on käyty katsomassa vain pariin kertaan, Koroinen ja Koroiset sentään lähes kymmenen kertaa.

Onko blogi oikeasti sosiaalinen media, etenkin jos kukaan ei kommentoi mitään? Pitäisi kuulemma käydä kommentoimassa toisten blogeja, niin saisi aktiivisia, kommentoivia lukijoita. Emmä jaksa!

Muut saa kyllä mielellään kommentoida.

Jalopähkinäkin aloitti syksyn

Talon eteläseinustalla kasvava jalopähkinä aloitti vihdoinkin syksyn. Se alkoi pari päivää sitten kellastua, mutta muutama lähinnä taloa oleva oksa on vieläkin vihreä. Kevään kukinnosta ei näy jälkeäkään. Tänä vuonna ei ainakaan saatu pähkinöitä. Vaikka Arno Kasvi sanoikin, että niiden avaamiseen tarvitaan smirgeli. Mutta olisi ne silti kivoja.

Koroisten sähkölinjoja ja varavoimala

Koroisten varavoimalan ympäriltä oli kaadettu kaikki isot, vanhat poppelit. Sinänsä surkeaa, kun ne tuoksuivat aina keväisin yli koko alueen. Toisaalta talo on hieno ja nyt se näkyy. En tiedä, mitä aikakautta se edustaa, mutta punatiilisenä se on upea ja ikkunat on rytmitetty hauskasti. Ainoa, joka ei sovi kuvioon, on uusi rautainen piippu. Muistan vielä, kun vanha kaadettiin, ja surin sitä, sillä se sopi kokonaisuuteen ja oli muutenkin hieno. Se oli tietysti punatiilinen myös.

Punaisia marjoja

Kävelyretkellä tuli vastaan jos minkä sorttisia punaisia marjoja puuvartisissa kasveissa. Ensin oli omalla pihalla ihan hirveästi marjoja marjakuusissa. Mustarastaat asuvat tähän vuodenaikaan niissä ja vahtivat marjoja mustasukkaisesti rastaslaumoilta.

Tulustarhan alkupään villiruusu oli täynnä kiiltäviä, kirkkaanpunaisia kiulukoita.

Ingegerdinpuistossa oli marjaomenapuita ja koristeomenapuita syyssadossa ja Maarian kirkkosillan vieressä pihlaja täynnä syvänpunaisia turpeita marjoja.

Koroisissa kävelyllä

Raahauduimme tänään kävelylle Koroisiin ihan liikunnan vuoksi. Kamera mukana ei liikunta päässyt liiallisuuksiin. Matkalla kiintyi huomio siihen, että syksy on jo pitkällä, mutta pakkanen ei ole vielä käynyt. Punaisia marjoja oli matkalla monessa paikassa ja Koroisten kukkapelto kukki vielä täysillä. Pelkäsin jo, että tänä vuonna ei olisi kukkapeltoa, kun sitä ei näkynyt vielä kesäkuussa mitenkään.

Uudella rantareitillä kulki tiuhaan ihmisiä. Koroisissa tuli vastaan myös pipoon ja tuulipukuun naamioitunut arkkipiispa sauvoen. Kertoo jotain tunnistuskyvystäni, kun en nähnyt kuin tavallisen keski-ikäisen miehen, vain puoliso tunnisti. Vaatteet tekevät miehen... ja naisen, ja kenet vaan.

Paluumatkalla poikkesimme Maarian pappilan pihassa katsomassa mulperipuuta. Se oli tiukasti suojattu: neljä kakkoskakkosta oli juntattu maahan ja niiden ympärillä oli verkko. Ehkä verkko oli vähän matala, mutta kyllä se lumettomaan aikaan pitää rusakot poissa puun kimpusta. Mutta tukipuut kestäisivät vaikka hirven.

Kotinurkille päästyä oli kuutamo noussut jo ylös ja näkyi Ingegerdinpuiston yläpuolella.

Puulämmitys saastuttaa yhtä paljon kuin liikenne

Vihdoinkin joku on tarttunut oikeaan asiaan. Suomalainen pyhä lehmä eli puun poltto aiheuttaa todistettavasti yhtä paljon saastetta kuin liikenne. Yle uutisoi asian verkkosivullaan.

Omakotivaltaisella alueella asuvana ja työskentelevänä on välillä hengityksessä tekemistä, kun käryttäjät polttelevat mitä milloinkin. Kaikkein käsittämättömintä on se, että vaikka oikeasta tavasta polttaa puuta on jo vuosia jankutettu, niin silti aina samoista piipuista tulee yhtä sankka ja kitkerä savu. Miten ne onnistuvatkin?!

Myrskysi

Viime yönä oli hieno ukonilma. Oikein kunnolla se rytisi vasta kahden jälkeen, kun olimme jo menneet nukkumaan.

Iltapäivällä alkoi myrsky. Perjantaina oli vielä korkkipuu keltainen ja hehkuva. Tämän päivän myrskyn jäljiltä siinä ole enää lehden lehteä.

Amerikanjalopähkinä, joka on eteläpuolella taloa, joutui kunnolla myrskyn kynsiin. Se on vasta vähän alkanut kellertää eikä siitä lähtenytkään vielä lehtiä. Yleensä se on oikein hillitty, mutta nyt se tuli miltei sisään olohuoneen ikkunasta.

Laskuri kuoli

Vanha, ilmainen kävijälaskuri blogissa otti ja kuoli. Luulin, että taas on koodi sekaisin, mutta palvelutuottaja laittoi ilmeisesti juuri tänään pillit pussiin, kun laskuri lakkasi toimimasta illan aikana. Viimeinen lukema, jonka näin, oli 1199. Lähes tuhat uutta kävijää tuli sivustoon sen jälkeen, kun ilmoitin sen blogilistalle elokuussa.

Uusi laskuri on nyt asennettu, mutta sen toiminnasta ei ole vielä tietoa. Nyt hankin maksullisen laskurin, ehkä se takaa jatkuvuuden. Joka ikinen kerta, kun maksan jotain luottokortilla verkossa, niin vatsaa kääntää. Toivottavasti laskuri toimii sitten koko hermoilun edestä.

Mulperipuu on pappilan mullissa

Toukokuussa Vakka-Taimesta hankkimani mulperipuu päätyi Maarian pappilan multiin. Perjantain lehdistötilaisuudessa se jo istutettiin ensimmäisen kerran ja tänään vielä seremoniallisesti lapioitiin loput mullat sen juurelle.

Jotenkin se pieni kulta näytti niiiiiin pieneltä suurten vaahteroiden seassa, että pitää toivoa, että sille riittää valoa ja ravinteita.

Nyt kun katselin sitä uudessa paikassa, huomasin, että olisin voinut leikata siitä vieläkin vähän rajummin oksia ja jo aikaisemmin. Vaikka tosi paljon leikkasin, niin se ei tainnut riittää.

Tilaisuuden pääasia ei ollut kuitenkaan mulperipuu, vaan pappilan pihasta ja Pehr Kalmin puutarhasta laadittu historiikki, joka julkistettiin. Hannu Laaksonen oli tutkinut pappilan pihan historiaa ja kirjoittanut tekstin ja löytänyt kuvia. Erkki Kiiski oli taittanut esitteen. Esite on yksi kauneimmista, mitä olen nähnyt: se on hyvin vaalea ja hillitty yleisväritykseltään, mutta ei silti aneeminen. Kuvia on käytetty harkiten ja vihon reunoja kulkee sama ornamentti kuin pappilan salin seinillä on boordina.

Vähitellen on alkanut kotiseutuhenki herätä näilläkin nurkilla. Siitä saa osittain kiittää Turun Sanomien päätoimittajaa, joka polttolaitosjuttujen yhteydessä sanoi kerran, että se nyt on sellaista kaatopaikka-aluetta koko Aurajoen pohjoispuoli. Siitä sisuuntuneena alkoi monen ihmisen määrätietoinen työ. Ja jatkuu edelleen. Pienin askelin ja joskus tulee oikein harppauksia. Kuten nyt.

Ensimmäisessä kuvassa lapioi multaa kirkkoherra Heimo Rinne, toisessa kuvassa kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pentti Huovinen ja vaimonsa Saara, jonka vanhemmat olivat Maarian pappilan viimeiset asukkaat. Kolmannessa kuvassa KoroiSet-lehden vastaava toimittaja Tapio Jokinen. (Kännykkäkameran kuvat ovat aika surkeita, kuten näkyy. Onneksi meillä oli myös oikea valokuvaaja mukana.)

Polttolaitos hakkeroitiin

Perjantaina kävi taas polttolaitossivustolle kalpaten. Neljäs kerta toden sanoo ja hakkerit olivat jättäneet voitonmerkin näkyviin. Aiemmin sivusto on vain mennyt jumiin tai tuhoutunut, nyt oli etusivulla turkkilaisten hakkereiden sodanjulistus.

Tästä kyllä huomasi, että ihmiset lukevat sivustoa. Parissa tunnissa oli seitsemän ihmistä soittanut ja ilmoittanut siitä. Osa ihan tuntemattomia.

Onneksi kaikki muu oli tallessa paitsi yksi tiedosto - joka tosin oli kaikkein oleellisin. Patu sai homman fiksattua tosi nopeasti. Ensimmäisellä tuhokerralla muutama vuosi sitten, katosi kaikki. Silloin emme olleet osanneet edes varautua mihinkään tuhoihin. Tekstejä jäljitettiin Googlen välimuistin avulla ja koko kuvapankki oli tiessään, juuri kun olin saanut sinne satakunta kuvaa ja laatinut kaikkiin kuvatekstit. Ei ole ollut sen jälkeen aikaa tai hinkua tehdä uutta kuvapankkia.

Nyt meillä on varmuuskopiot kaikesta - kop, kop.

Ja seuraavalla kerralla lähtee rikosilmoitus.

Tahdon melomaan

Heti, kun työt alkoi, loppui aika. Tämän viikon tuntimäärä tuli täyteen jo neljästä päivästä ja huomennakin pitäisi vielä tehdä ainakin seitsemän tuntia, että saa kaiken tehtyä.

Kropassa tuntuu jo se, ettei ole päässyt melomaan. On aika kireä ja levoton olo. Ehkä liikuntaa voisi harrastaa muutenkin, etenkin kun pururata alkaa nurkalta. Enemmän kuitenkin
houkuttaa vesi ja veden läheisyys, joka on kanootissa käsin kosketeltava. Ei mitään kalastusta, vaan melomista ja melomista, mielellään vähän tuulisessa säässä.

Facebook oli miellyttävä yllätys. Kavereita on löytynyt kohtalaisen paljon ja kiva jutella vanhojen tuttujen kanssa.

Koko formaatti tuntuu kuitenkin aika sekavalta. Mainoksia on vaikea erottaa FB:iin kuuluvista asioista ja muukin tilpehööri saa pään sekaisin. Etenkin, kun koko ajan tuntuu tulevan muutoksia, joihin ei voi itse vaikuttaa mitenkään, outoja päivityksiä.

Aika koukuttava juttu FB on, mutta toisaalta se ei vie kovin paljon aikaa kerrallaan. Minuutissa ehtii jo hyvin vilkaista, mitä on tapahtunut ja vaikka kommentoida.

Edustavia kuvia Turusta

Kävin kansakunnan vessanseinän Turku-keskustelussa ja siellä puhuttiin taas Turun DDR-ilmeestä. Joku heitti kehiin sivuston, jossa on kuvia Turusta, turkulaisista rakennuksista. Hienolta näyttää, etenkin kun kuvissa on kesä :)
http://www.taloforum.fi/viewtopic.php?f=9&t=383
En yhtään tiedä, mikä keskustelupalsta on kyseessä, enkä jaksanut höpinöitä lukea, mutta kuvat puhuvat puolestaan.

Facebook - voi hyvää päivää!

Olen menossa - vaikken vielä ilmoittautunut - pedagogisia verkkoja kokemassa -seminaariin. Tällä kertaa siellä on käytössä sosiaalisena mediana Facebook. Viime kerralla oli Jaiku-kanava.

Kävin siis luomassa profiilin Facebookiin ja lähettelin kaverinkalasteluviestejä. En löytänyt ketään yli nelikymppistä tuttua sieltä. Tuli sellainen olo, että mitä minä siellä teen.

Kun työkseen on tekemisissä ihmisten kanssa jatkuvasti, tulee siinä helpolla kiintiö täyteen. Tuntuu hassulta, että tapaisi virtuaalisesti samoja ihmisiä, joita tapaa muutenkin päivittäin - viikonloppuja lukuunottamatta.