Tänään on satanut, ropissut ja satanut kaatamalla. Eilenkin satoi. Mutta edellispäivänä paistoi ja pihassa tapahtui. Reipas mies tarttui Zilgaa latvoista kiinni ja antoi sekarien viuhua. Raakileet ovat jo aika isoja. Kohta rupeaa vesi riittämään ja tarvittaisiin aurinkoa, jotta hedelmät kypsyisivät.
Zilgan kyljessä kasvaa myös yksi sinnikäs tiikerinlilja. Yli kymmenen vuotta olen yrittänyt repiä niitä pois, kun ne ovat väärän värisiä. Tänä kesänä ajattelin, että ihan sama. Antaa olla. Onhan ne kauniita eikä niiden oranssi ole ihan liian räikeä. Se on enemmän oranssin ja valkoisen risteytys, taitettu oranssi.
Punaiset karviaiset ovat jo osittain
kypsiä. Ne ovat kivoja, kun ne eivät kaikki kypsy samaan aikaan. Niin syötävää riittää pidemmäksi aikaa. Ihmettelin, mitä kuoppia karviaisiin on tullut, mutta ampiainen löytyi itse teosta. Se oli kaivanut kamalan kuopan marjan kylkeen. Onneksi ne taitavat aina palata samalle kuopalle niin ei mene kaikki marjat pilalle.
Salkoruusut ovat tänä vuonnakin punaisia, vähän eri sävyjä, ja yksi on ihan vaalean keltainen. Se on aika onneton väri. Se ei ole edes räikeä. Se ei erotu ollenkaan puskasta. Se voisi ehkä olla kaunis jossain hillityssä kimpussa. Ainakin kolme salkoruusuista kukkii jo kolmatta vuotta, yksi on uusi. Uusien yksilöiden väri on aina yllätys, kun ne ovat saaneet alkunsa sekavärisestä siemenpussista.
Reipas mies oli myös vihdoinkin aloittanut rappusten rakentamisen. Toivo elää! Ensimmäiseksi toivon, että sade lakkaa ennen syksyä, että saadaan rappuset ennen syksyä.
Gene Simmons sanoi haastattelussa, että inspiraation odotus on pelkkää laiskuutta. Töitä pitää ruveta tekemään heti, jos aikoo saada jotain tehtyä. Olen samaa mieltä. Mutta jotkut odottavat inspiraatiota...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti