Lauantaina veneilimme Esan ja Maaritin kyydissä Niittysaaresta Paraisten kautta Nauvoon, takaisin Paraisille Airiston matkailuhotellille ja sieltä Niittysaareen.
Edellisestä saaristokeikasta on varmaan yli kymmenen vuotta. Sen jälkeen, kun siellä joutui - siis oikeasti joutui - lapsena aina olemaan, ei juuri ole hotsittanut. Tämä kerta meni nostalgian parissa ja ihmetellessä joitain asioita. Ja hyvässä seurassa tietysti.
Matkalla Paraisten keskustaan ja sen jälkeenkin vielä ihmetytti, miksi nykyään ei enää saa rakentaa rannoille. Suurin osa rakennuksista - etenkin uusista - oli oikein kivan näköisiä ja istui hyvin maisemaan. Rantarakentaminen oli tietysti myös siistiytynyt vuosikymmenissä: missään ei enää lojunut mitään epämääräistä, vaan kaikkialla oli siistiä, ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Valitettavasti yksi poikkeus oli loma-asuntomessualue Paraisilla. Mökit olivat liian tiiviisti ja liian sillisalaattia. Näytti aika levottomalta, etten sanoisi pahalta.
Jopa Paraisten sementtitehdas ja kalkkitehdas näyttivät ylväiltä keskellä saaristomaisemaa.
Pidemmälle edetessä tuli vastaan rantoja, jotka olivat metsää, metsää, metsää, metsää, metsää.... Miksi sitä pitää suojella? Tylsää mäntymetsää?
Muutamassa paikassa oli ranta avoin, koska siinä oli peltoa tai niittyä ja ne avarsivat maisemaa huomattavasti verrattuna siihen ikuiseen metsään, metsään, metsään, metsään....
Kyllä Suomessa metsää riittää. Miksi sitä pitää niin hirveästi suojella, kun siitä ei ole pulaa eikä se edes ole esteettistä.
Saaristoluonnossa hienointa ovat kalliot. Ja ne muutamat kitumännyt, jotka niillä kallioilla kasvaa.
Airisto oli harvinaista kyllä ihan tyyni. Vesilintuja oli liikkeellä paljon ja muutama merimetsokin näkyi kallioluodolla. Saaristoluonnon pahimmat pilaajat eli kalankasvatuslaitokset olivat uudistuneet ulkonäöltään viime näkemältä. Ne ovat nykyään keskellä merta, kun ne ennen olivat rannoilla. No, kalanpaska ja ylimääräinen rehu leviävät entistä tehokkaammin ympäristöön.
Edellisestä saaristokeikasta on varmaan yli kymmenen vuotta. Sen jälkeen, kun siellä joutui - siis oikeasti joutui - lapsena aina olemaan, ei juuri ole hotsittanut. Tämä kerta meni nostalgian parissa ja ihmetellessä joitain asioita. Ja hyvässä seurassa tietysti.
Matkalla Paraisten keskustaan ja sen jälkeenkin vielä ihmetytti, miksi nykyään ei enää saa rakentaa rannoille. Suurin osa rakennuksista - etenkin uusista - oli oikein kivan näköisiä ja istui hyvin maisemaan. Rantarakentaminen oli tietysti myös siistiytynyt vuosikymmenissä: missään ei enää lojunut mitään epämääräistä, vaan kaikkialla oli siistiä, ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Valitettavasti yksi poikkeus oli loma-asuntomessualue Paraisilla. Mökit olivat liian tiiviisti ja liian sillisalaattia. Näytti aika levottomalta, etten sanoisi pahalta.
Jopa Paraisten sementtitehdas ja kalkkitehdas näyttivät ylväiltä keskellä saaristomaisemaa.
Pidemmälle edetessä tuli vastaan rantoja, jotka olivat metsää, metsää, metsää, metsää, metsää.... Miksi sitä pitää suojella? Tylsää mäntymetsää?
Muutamassa paikassa oli ranta avoin, koska siinä oli peltoa tai niittyä ja ne avarsivat maisemaa huomattavasti verrattuna siihen ikuiseen metsään, metsään, metsään, metsään....
Kyllä Suomessa metsää riittää. Miksi sitä pitää niin hirveästi suojella, kun siitä ei ole pulaa eikä se edes ole esteettistä.
Saaristoluonnossa hienointa ovat kalliot. Ja ne muutamat kitumännyt, jotka niillä kallioilla kasvaa.
Airisto oli harvinaista kyllä ihan tyyni. Vesilintuja oli liikkeellä paljon ja muutama merimetsokin näkyi kallioluodolla. Saaristoluonnon pahimmat pilaajat eli kalankasvatuslaitokset olivat uudistuneet ulkonäöltään viime näkemältä. Ne ovat nykyään keskellä merta, kun ne ennen olivat rannoilla. No, kalanpaska ja ylimääräinen rehu leviävät entistä tehokkaammin ympäristöön.
_
Nauvossa söimme ravintola Lanternassa, joka on vierasvenesataman kupeessa. Ruokalista oli suppea, söimme silti kaikki eri ruokaa. Kaikki ruoka oli hyvää, omani herkullista. Se oli broilersalaatti, mikä voi usein olla lähes mitä tahansa. Tässä oli paljon salaattia, punasalaattia, kirsikkatomaatteja, pari pientä kurkunpalaa ja ihanaa grillattua paprikaa ja broilerinfile viipaloituna. Mausteissa ei oltu säästetty ja punasalaatti myös kirpakoitti annosta. En ole vauvanruuan ystävä. Pippuri on hyvää!
_
Lapsella oli vaikeuksia päättää, mitä ottaisi. Pitkän pähkäilyn jälkeen hän päätyi pariloituun karitsaan. Maistoi myös isänsä ahvenfileitä, joita minä oli suositellut hänelle. Seurauksena oli se, että häntä alkoi harmittaa, kun ahven oli niin hyvää. Tästä lähtien hän ottaa kuulemma aina ahvenfileitä, kun niitä on tarjolla. Pari viikkoa sitten hän söi niitä Kalaravintola Kaskenahteessa ja piti niistä myös silloin. Nyt taisi vain A-luokan lihansyöjä päästä esiin liikaa ruokaa valitessa. A-luokan kalansyöjäksikin voi varmaan muuttua, kun tulee ikää lisää.
1 kommentti:
Kaikkia rantoja ei voi rakentaa, koska se tuhoaisi lintujen pesintäpaikkoja ja kalojen kutulahtia.
Ja on sillä koskemattomalla saaristoluonnolla oma itseisarvonsakin.
t. Aviomiehesi
Lähetä kommentti