Illan melontaetappi Halisten koskelta Vääntelänkoskelle - ja takaisin - näytti meille taas harmaahaikaran. Nyt oli kamera hollilla, kun kuvailin kasveja juuri aikaisemmin. Vähän suhjaisia kuvista tuli, kun käytin zoomia, mutta kelpaavat varmaan todistusaineistoksi kuitenkin. Kuvia klikkaamalla ne saa suuremmaksi.
Haikara seisoskeli keskellä koisopuskaa Aurajoen rannassa, pohjoispuolella, muutama kymmenen metriä Ohikulkutien sillasta etelään.
Kun se näki meidät - tai kun me aloimme lähestyä sitä - se valpastui ja alkoi ojentaa kaulaansa kuin vainulla oleva saksanseisoja. Yrittikö pelotella tai valmistautua lentoon. Hetken päästä se lehahtikin ja tekin kaarroksen ensin Ohikulkutielle päin ja sitten takaisin Ravattulaa kohti. Se asettui viitisenkymmentä metriä meistä alajuoksulle päin.
Haikara seisoskeli keskellä koisopuskaa Aurajoen rannassa, pohjoispuolella, muutama kymmenen metriä Ohikulkutien sillasta etelään.
Kun se näki meidät - tai kun me aloimme lähestyä sitä - se valpastui ja alkoi ojentaa kaulaansa kuin vainulla oleva saksanseisoja. Yrittikö pelotella tai valmistautua lentoon. Hetken päästä se lehahtikin ja tekin kaarroksen ensin Ohikulkutielle päin ja sitten takaisin Ravattulaa kohti. Se asettui viitisenkymmentä metriä meistä alajuoksulle päin.
Tämä kaveri oli selvästi rohkeampi kuin Otajärven harmaahaikara. Otajärven harmaahaikara lähti lentoon kauempaa ja lensi paljon kauemmas. Aurajoen haikara oli selvästi urbaanimpi. Sitä ei tuntunut edes häiritsevän kivenheiton päässä jyräävät rekat.
Haikara on nuori yksilö, sillä sen päälaki ei ole vielä kovin tumma ja siltä puuttuvat päälaesta lähtevät kaksi tupsua, jotka ovat aikuisen harmaahaikaran tunnusmerkit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti