Halinen - Vääntelänkoski - Halinen

Toissapäivän melontakeikka Halisista Vääntelänkoskelle ja takaisin oli ensimmäinen, joka tuntui käsivarsissa kunnolla. Piti käydä keskellä yötä ottamassa särkylääkettä, kun lihakset SÄRKIVÄT. Aikaisemmin ei melomisesta ole tullut mitään vaivoja.

Lähdimme illalla vähän jälkeen kuuden ja palasimme puoli kymmeneltä Halisiin. Emme juurikaan pysähdelleet, mitä nyt parisataa kuvaa kasveista ja sen sellaisesta.

Keiholehti kukki täysillä ja osa oli tehnyt jo siemenkotiakin. Siemenkodat näyttivät vanhanaikaisilta merimiinoilta: palloja, joissa oli joka suuntaan piikkejä.

Rakuunatorpan kohdalla oli kalliossa kotiloita veden alla. Lienevät isolimakotiloita eli piippolimakotiloita.

Pistelimme aika kovaa vauhtia vastatuuleen ensin Ravattulaan saakka, jossa tuli pysähdys harmaahaikaraa ihmettelemään. Jälkikäteen selvisi, että harmaahaikara on aika tavallinen Aurajoella. Ainakin sitä mainostetaan ja käytetään Aurajoen markkinointivalttina. Hieno se olikin.

Haagassa oli hevonen laitumella menomatkalla ja palatessamme se oli saanut kaksi ponia seuraksi. Haagassa tosin hevonen ei ole mikään harvinaisuus. Niitä näkee kun vain katseensa kääntää.

Ravattulasta riuhdoimme Vanhalinnaan, jossa oli lampaita niityllä.

Puoliso väitti, että Vanhalinnasta on vain kilometrin verran Vääntelänkoskelle. Se oli toooosi pitkä kilometri. Mutta kun määränpäänä oli Vääntelänkoski, niin sinne piti sitten mennä. Eli kyllä niitä kilometrejä kertyi karttapalvelun laskimen mukaan lähes kaksi ja puoli yhteen suuntaan. Ei sillä sinänsä väliä ollut, mutta kun tiesimme, että pitää päästä vielä takaisinkin.

Ennen Vääntelänkoskea on oikealla Savijoen liittymäkohta. Savijoki alittaa komean kivisillan ja jatkuu idyllisenä. Se kohde jää kyllä myöhempään ja lähtö on varmaan lähempää kuin Halisista. Valitettavasti Savijoessakin on koski aika lähellä loppua, joten pitää miettiä, miten siitä saa kanootin ohi. Vettä pitäisi riittää, sillä Turku pumppaa Paimionjoen vettä Aurajokeen juuri Savijoen kautta.

Koski itsessään oli sievä ja siellä oli taas vähän erilaisia kasveja kuin alajuoksulla. Ennen koskea oli oikealla isohko jättiputkiesiintymä. Siitä pitäisi varmaan ilmoittaa luonnonsuojeluliittoon. Rannasta siemenet lähtevät helposti leviämään kuten Vähäjoen rannasta huomaa.

Vääntelänkoskella karahdimme oikein kunnolla kiville. Kosken alla näytti olevan vapaata vettä, mutta siellä lymysikin kiviä oikein reilusti. Aika vääntö oli ennen kuin pääsimme karilta. Ja seuraavaksi tuli taas uusi kivi.

Keskemmälle koskea emme uskaltaneet mennä, sillä siellä näyttivät kivet olevan teräviä. Ne eivät tee nättiä jälkeä kanootin pohjaan. Vaikka naarmuja alkaa olla jo sen verran, että pitää hankkia kevlar-vahvike kohta.

Suvannon keskellä kasvoi ratamosarpio, jota olisin mielelläni käynyt tutkimassa lähempääkin, mutta kivien vuoksi ei uskaltanut.


Matkalla rannat vaihtelivat jylhästä metsäisestä kalliorinteestä hulmuaviin viljapeltoihin. Ennen Vääntelänkoskea näytti koko rantapenger hulmuavan kuin hameenhelma.

Koko matka Halisista Vääntelänkoskelle on lähes kahdeksan kilometriä - ei siis ihme, että habat särki. Takaisin oli matkaa saman verran :] ja meloimme rivaakkaan, jotta ehtisimme kotiin ajoissa. Onneksi oli myötätuulta, mutta tietysti tuuli oli tyyntynyt eikä siitä ollut niin paljon apua kuin olimme toivoneet. Helpompaa se kuitenkin oli, tuntui alamäeltä.

Paluu Halisiin oli upea: ranta oli aivan tyyni ja puut ja kasvit heijastuivat vedestä illan alkaessa hämärtää.