Viime viikolla kävimme melomassa Otajärvellä. Se keikka oli aikamoista könöttämistä, sillä miesväki kalasti samalla ja olimme pitkiä aikoja samassa paikassa. Saaliina oli kahdeksan pikkuahventa, joista suurin osa päätyi heti takaisin järveen.
Muutamiin kasveihin sain lähikontaktin, kun odottelin onginnan valmistumista. Järvessä kasvaa jotain heinää, joka on kuin pitkää lehteä ja sen loppupää kelluu veden pinnassa ja muodostaa hienoja säännöllisiä pitkittäiskuvioita.
Yhdestä pahaputkesta tuli jo miltei kaveri, kun sitä puoli tuntia tuijottelin. Pahaputki on Otajärven erityislaatuisia kasveja. Siinä on erikoista vain sen harvinaisuus. Muuten se on kuin järvessä kasvava koiranputki.
Otajärven erityislaatuisuus näkyy linnuissa, vaikken niitä kovin paljon tunnekaan, saati näe.
Harmaahaikara lehahti lentoon Niemelän nokasta ja me pelästyimme varmaan vähintään yhtä paljon. Haikaraksi sen tunnisti heti suuresta koosta. Lopullinen tunnistus varmistui lintukirjasta jälkikäteen: kaula koukussa lennossa, pitkä keltainen nokka ja raskas lento. Yritimme tähyillä, olisiko sillä ollut pesä niemessä, mutta katselimme vain maahan. Ei tullut mieleenkään, että se olisi ollut puun latvassa, kuten tietojen mukaan pitäisi olla. Mutta ehkä tämä oli vain yksinäinen poikamieshaikara, kun ei muita ollut paikalla.
Kalasääski sai Nuuskin rannassa kyytiä lokeilta ja tiiroilta. Yhteisöllisyys näytti voimansa. Siltä ainakin näytti. (toinenkin Nuuskilinkki)
Otajärvellä kasvillisuus eroaa eri puolilla järveä. Kodisjoen puoleinen itäpää on ihan umpeen kasvanutta kaislaa ja sammal ulotuu lähes pintaan asti. Parin sadan vuoden päästä se on varmaan suota, jos järven vedenpintaa ei saada nostettua.
Etelässä - Laitilan puolella - kasvaa järviruokoa ja vähän vesikasveja. Lahdessa, jossa olimme ongella kasvoi pahaputkia enemmänkin.
Pohjoisessa - Nuuskin rannalla - kasvaa enimmäkseen kaislaa ja paljon enemmän ulpukoita ja lumpeita.
Muutamiin kasveihin sain lähikontaktin, kun odottelin onginnan valmistumista. Järvessä kasvaa jotain heinää, joka on kuin pitkää lehteä ja sen loppupää kelluu veden pinnassa ja muodostaa hienoja säännöllisiä pitkittäiskuvioita.
Yhdestä pahaputkesta tuli jo miltei kaveri, kun sitä puoli tuntia tuijottelin. Pahaputki on Otajärven erityislaatuisia kasveja. Siinä on erikoista vain sen harvinaisuus. Muuten se on kuin järvessä kasvava koiranputki.
Otajärven erityislaatuisuus näkyy linnuissa, vaikken niitä kovin paljon tunnekaan, saati näe.
Harmaahaikara lehahti lentoon Niemelän nokasta ja me pelästyimme varmaan vähintään yhtä paljon. Haikaraksi sen tunnisti heti suuresta koosta. Lopullinen tunnistus varmistui lintukirjasta jälkikäteen: kaula koukussa lennossa, pitkä keltainen nokka ja raskas lento. Yritimme tähyillä, olisiko sillä ollut pesä niemessä, mutta katselimme vain maahan. Ei tullut mieleenkään, että se olisi ollut puun latvassa, kuten tietojen mukaan pitäisi olla. Mutta ehkä tämä oli vain yksinäinen poikamieshaikara, kun ei muita ollut paikalla.
Kalasääski sai Nuuskin rannassa kyytiä lokeilta ja tiiroilta. Yhteisöllisyys näytti voimansa. Siltä ainakin näytti. (toinenkin Nuuskilinkki)
Otajärvellä kasvillisuus eroaa eri puolilla järveä. Kodisjoen puoleinen itäpää on ihan umpeen kasvanutta kaislaa ja sammal ulotuu lähes pintaan asti. Parin sadan vuoden päästä se on varmaan suota, jos järven vedenpintaa ei saada nostettua.
Etelässä - Laitilan puolella - kasvaa järviruokoa ja vähän vesikasveja. Lahdessa, jossa olimme ongella kasvoi pahaputkia enemmänkin.
Pohjoisessa - Nuuskin rannalla - kasvaa enimmäkseen kaislaa ja paljon enemmän ulpukoita ja lumpeita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti