Aurajoen alajuoksua ja keskustaa oli ajateltu kanootin neitsytmatkaksi. Käytännön syistä se jäi vähän myöhemmäksi. Tuulet ovat koko ajan olleet aika kovat ja on ikävä meloa takaisin päin vastatuuleen. Uuden kanootin kanssa on myös kivampi harjoitella, kun ei ole niin paljon katsojia. No, ensimmäinenkin kerta meni ihan timmisti. Eli sillä ei ollut väliä.
Kun tuuli tuli sopivasti keskustasta Halisten koskelle päin, niin lähdettiin menemään, vaikka tuuli olikin navakkaa.
Alajuoksun kanootteja varten tehty vesillelaskupaikka näyttää järkyttävältä - lähinnä Kampiförin kiinteältä vastineelta. Hirvittävästä ulkonäöstä huolimatta se toimi. Vähän mäenlaskuramppi oli kapea meidän perhekanootillemme, mutta selvisimme muutamalla naarmulla.
Riuhdoimme alajuoksua Myllysillalle saakka. Sen jälkeen tuli mieleen, että kyllä täältä pitää takaisinkin päästä ja pitää vielä jaksaa vetää kanootti ylös mäkiramppia. Takaisin pääsimme kyllä helposti, lähinnä ohjasimme kanoottia myötätuulessa.
Sillat olivat mielenkiintoisia alhaalta katsottuna. Rautatiesilta oli kaikkein rähjäisin. Sen alla risteili putkia ja johtoja miten sattuu ja rakenne oli pelkästään "rakenne".
Tuomaansilta, joka on seuraavana alajuoksulle päin mentäessä on siltasarjan kaunotar. Turun miss silta. Arkut ovat aistikkaat sekä materiaaliltaan että mittasuhteiltaan ja niiden yläosassa on jopa koristekuviota. Sillan alla kulkevat johdot, putket ja sen sellaiset kulkevat siisteissä kimpuissa ja nekin näyttävät koristeellisilta.
Tuomiokirkkosillan alla huomio kiinnittyi etovaan hajuun ja naakanpesien alla oleviin puolimetrisiin kakkakasoihin. Äkkiä pois ja nenästä kiinni ennen kuin oksentaa. Jos haluaa lintuinfluenssan, niin sieltä kannattaa lähteä hakemaan ensimmäiseksi.
Kirjaston lähellä ihmisiä vilisi rannassa molemmin puolin ja sanoinkin, että tuntuu siltä, kuin olisi Amsterdamissa kanavalaivalla. Tämä ajatus tyrmättiin heti - "älä nyt sentään viitsi". Ehkä kuitenkin parin minuutin ajan.
Kirjaston vieressä oli rantapenkereen kunnostyöt käynnissä ja illallakin oli muutama kuorma-auto ja mies remmissä.
Auransillan jälkeen alkoi ravintolalaivojen rivistö. Yllättävän vähän porukkaa oli laivoilla, vaikka ilmakin oli oikein leppeä. Kommenttia ei satanut, ei edes tihkuttanut. Vain yksi yksittäinen. Tuijottajia sitäkin enemmän.
Takaisin tullessa aikoimuksena oli piipahtaa Vähäjoella niin pitkälle kuin pääsee. Ei sitten piipahdettu, kun ei löydetty sitä kohtaa, missä Vähäjoki alkaa. Ruokoa kasvoi niin tiheään, että läpi olisi päässyt ehkä viikatteen kanssa, jos olisi ensin löytänyt oikean kohdan. Kosken solina kuului, joten kyllä siellä vesi virtasi.
Vähäjoen yhtymäkohta oli tosin erittäin ihastuttava kaikin puolin. Se näytti kauniilta, näkymät joka suuntaan olivat upeat. Pohjoisessa ruovikko ja niittykasvit, idässä Koroisten niemi ja etelässä Tuomiokirkko. Sirkat sirittivät, linnut sirkuttivat, piipittivät, karjuivat, rääkyivät ja pyrähtelivät. Kuuma kedontuoksu yhtyi joen mutaiseen, vähän tunkkaiseen levänhajuun ja lämmin tuuli sekoitti kaiken yhdeksi kesäpuuroksi. Ei lapsenakaan kesät olleet näin ihania.
Koroisten puolella Ekokolo näytti Melukylän talolta. Sen viereinen vanha tulen nuolema talo näytti odottavan kunnostajaa. Lehtelässä napsui naulapyssy ylempänä rinteessä ja talon edessä makasi uusi kilpasoutuvene.
Halisten silta vaikuttaa mammuttimaiselta, mutta sirolta. Sen suojaistutukset ja maisemoinnit ovat onnistuneet ja näyttävät edelleen hyviltä muutaman kymmenen vuoden jälkeenkin.
Sillan alla kivikossa on osa maailman kauneimpia jokikasveja. Erityisesti sininen rantatädyke hohtaa kauas. Se on tädykkeiden aatelia. Aurajoki-multimedian mukaan sitä kasvaa vain Nautelankoskella, mutta siemenet tietysti kulkevat alavirtaan.
Jättipalsami näyttää myös levinneen joelle. Yläjuoksulla sitä ei näkynyt yhtään - tai sitten se ei vielä kukkinut silloin, kun olimme siellä. Paikallistimme ainakin viisi yksilöä. Ne näyttivät upeilta muiden jokikasvien joukossa. Ensimmäisen kun näimme kaukaa, niin lähdimme katsomaan, mikä orkidea tuolla oikein on. Pettymys oli kyllä aikamoinen, kun orkidean sijaan löysimme riesan.
Aurajoki on helmi. Se on helmi meloen - samoin kävellen uutta rantareittiä. Miten jollekin on voinut tulla mieleenkään rakentaa rantareitti Turussa, jossa yleensä kaikki menee metikköön.
Kerrankin kaupunki on saanut aikaiseksi jotain upeaa. Ainoa mysteeri on se, että joku älykääpiö käy heti töhrimässä lamput, puurakenteet, suojakankaat, istutukset - kaiken mitä voi töhriä. Älykääpiökin on fiksu niiden tyyppien rinnalla.
Kun tuuli tuli sopivasti keskustasta Halisten koskelle päin, niin lähdettiin menemään, vaikka tuuli olikin navakkaa.
Alajuoksun kanootteja varten tehty vesillelaskupaikka näyttää järkyttävältä - lähinnä Kampiförin kiinteältä vastineelta. Hirvittävästä ulkonäöstä huolimatta se toimi. Vähän mäenlaskuramppi oli kapea meidän perhekanootillemme, mutta selvisimme muutamalla naarmulla.
Riuhdoimme alajuoksua Myllysillalle saakka. Sen jälkeen tuli mieleen, että kyllä täältä pitää takaisinkin päästä ja pitää vielä jaksaa vetää kanootti ylös mäkiramppia. Takaisin pääsimme kyllä helposti, lähinnä ohjasimme kanoottia myötätuulessa.
Sillat olivat mielenkiintoisia alhaalta katsottuna. Rautatiesilta oli kaikkein rähjäisin. Sen alla risteili putkia ja johtoja miten sattuu ja rakenne oli pelkästään "rakenne".
Tuomaansilta, joka on seuraavana alajuoksulle päin mentäessä on siltasarjan kaunotar. Turun miss silta. Arkut ovat aistikkaat sekä materiaaliltaan että mittasuhteiltaan ja niiden yläosassa on jopa koristekuviota. Sillan alla kulkevat johdot, putket ja sen sellaiset kulkevat siisteissä kimpuissa ja nekin näyttävät koristeellisilta.
Tuomiokirkkosillan alla huomio kiinnittyi etovaan hajuun ja naakanpesien alla oleviin puolimetrisiin kakkakasoihin. Äkkiä pois ja nenästä kiinni ennen kuin oksentaa. Jos haluaa lintuinfluenssan, niin sieltä kannattaa lähteä hakemaan ensimmäiseksi.
Kirjaston lähellä ihmisiä vilisi rannassa molemmin puolin ja sanoinkin, että tuntuu siltä, kuin olisi Amsterdamissa kanavalaivalla. Tämä ajatus tyrmättiin heti - "älä nyt sentään viitsi". Ehkä kuitenkin parin minuutin ajan.
Kirjaston vieressä oli rantapenkereen kunnostyöt käynnissä ja illallakin oli muutama kuorma-auto ja mies remmissä.
Auransillan jälkeen alkoi ravintolalaivojen rivistö. Yllättävän vähän porukkaa oli laivoilla, vaikka ilmakin oli oikein leppeä. Kommenttia ei satanut, ei edes tihkuttanut. Vain yksi yksittäinen. Tuijottajia sitäkin enemmän.
Takaisin tullessa aikoimuksena oli piipahtaa Vähäjoella niin pitkälle kuin pääsee. Ei sitten piipahdettu, kun ei löydetty sitä kohtaa, missä Vähäjoki alkaa. Ruokoa kasvoi niin tiheään, että läpi olisi päässyt ehkä viikatteen kanssa, jos olisi ensin löytänyt oikean kohdan. Kosken solina kuului, joten kyllä siellä vesi virtasi.
Vähäjoen yhtymäkohta oli tosin erittäin ihastuttava kaikin puolin. Se näytti kauniilta, näkymät joka suuntaan olivat upeat. Pohjoisessa ruovikko ja niittykasvit, idässä Koroisten niemi ja etelässä Tuomiokirkko. Sirkat sirittivät, linnut sirkuttivat, piipittivät, karjuivat, rääkyivät ja pyrähtelivät. Kuuma kedontuoksu yhtyi joen mutaiseen, vähän tunkkaiseen levänhajuun ja lämmin tuuli sekoitti kaiken yhdeksi kesäpuuroksi. Ei lapsenakaan kesät olleet näin ihania.
Koroisten puolella Ekokolo näytti Melukylän talolta. Sen viereinen vanha tulen nuolema talo näytti odottavan kunnostajaa. Lehtelässä napsui naulapyssy ylempänä rinteessä ja talon edessä makasi uusi kilpasoutuvene.
Halisten silta vaikuttaa mammuttimaiselta, mutta sirolta. Sen suojaistutukset ja maisemoinnit ovat onnistuneet ja näyttävät edelleen hyviltä muutaman kymmenen vuoden jälkeenkin.
Sillan alla kivikossa on osa maailman kauneimpia jokikasveja. Erityisesti sininen rantatädyke hohtaa kauas. Se on tädykkeiden aatelia. Aurajoki-multimedian mukaan sitä kasvaa vain Nautelankoskella, mutta siemenet tietysti kulkevat alavirtaan.
Jättipalsami näyttää myös levinneen joelle. Yläjuoksulla sitä ei näkynyt yhtään - tai sitten se ei vielä kukkinut silloin, kun olimme siellä. Paikallistimme ainakin viisi yksilöä. Ne näyttivät upeilta muiden jokikasvien joukossa. Ensimmäisen kun näimme kaukaa, niin lähdimme katsomaan, mikä orkidea tuolla oikein on. Pettymys oli kyllä aikamoinen, kun orkidean sijaan löysimme riesan.
Aurajoki on helmi. Se on helmi meloen - samoin kävellen uutta rantareittiä. Miten jollekin on voinut tulla mieleenkään rakentaa rantareitti Turussa, jossa yleensä kaikki menee metikköön.
Kerrankin kaupunki on saanut aikaiseksi jotain upeaa. Ainoa mysteeri on se, että joku älykääpiö käy heti töhrimässä lamput, puurakenteet, suojakankaat, istutukset - kaiken mitä voi töhriä. Älykääpiökin on fiksu niiden tyyppien rinnalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti