Vähitellen alkaa tulla sellainen olo, että toimintaa ja vipinää elämässä on liikaa. Töissä on koko ajan uusia juttuja, vaikka opetusta onkin nyt vähemmän kuin muutama viikko sitten. Polttolaitoskirjoituksia tulee tasaista rauhallista vauhtia - nyt tehdään vastaselitystä Vaasan hallinto-oikeudelle Orikedon lämpövoimalan ympäristöluvan valituksen vastineista - kolmas vastaselitys tänä syksynä. Koroisten lehti etenee kuin höyryjyrä, mutta verkkolehti etenee kuin resiina, vaikka pitäisi mennä pikajunana. Pitääköhän sitä aina tehdä kaikki kiinnostava? Jos muuten tulisi tylsää? Sehän olisi varmaan maailman kamalin asia, että olisi tylsää...
Omainen pääsi sairaalasta viime viikon alussa ja tilanne on taas kireä. Stressitaso nousee muilla, mutta tällä hetkellä on varmaan sairaalassa sellaisia potilaita, jotka kaipaavat hoitoa kipeämminkin. Ja jos ei mitään voi, niin ei voi.
Työpaikan YT-neuvottelut alkavat ensi viikolla. Vaikka se vain raapaisee vakinaisia opettajia, niin silti tuntuu häijyltä. Toisaalta tietää, että toimenpide on välttämätön ja se tervehdyttää organisaatiota, mutta ei se silti kivalta tunnu.
Tiistaina kuulin, että olemme voittaneet Turun pihakilpailun ensimmäisen palkinnon. Tänään kävi jo lehdistö - tosin "vain" Turun omakotilehti, jota lukee varmaan noin 200 ihmistä. Sinänsä tosi hieno juttu ja palkitsevaa. Mutta kyllä tästä myös verenpaine nousi. Varmaan konkreettisesti. Eilen oli tosi paha päivä: jurnutin koko ajan. Ei saanut kertoa kenellekään eikä oikein olisi kehdannutkaan.
Pihakilpailun tulos oli yllätys. En kuvitellut, että meillä on mahdollisuuksia muuhun kuin kunniamainintaan, kun etupihan laatoituskin on vinksallaan. Ehkä muut sitten eivät näe niitä huonoja puolia samalla tavalla kuin itse. Kun tietää, että kaikki ei ole täydellistä, niin ei ymmärrä, että muut näkevät asian toisin. No, ehkä täydellisyyden aste on kuitenkin noin 75 - 80 %. Eli parantamisen varaa on aina.
Omainen pääsi sairaalasta viime viikon alussa ja tilanne on taas kireä. Stressitaso nousee muilla, mutta tällä hetkellä on varmaan sairaalassa sellaisia potilaita, jotka kaipaavat hoitoa kipeämminkin. Ja jos ei mitään voi, niin ei voi.
Työpaikan YT-neuvottelut alkavat ensi viikolla. Vaikka se vain raapaisee vakinaisia opettajia, niin silti tuntuu häijyltä. Toisaalta tietää, että toimenpide on välttämätön ja se tervehdyttää organisaatiota, mutta ei se silti kivalta tunnu.
Tiistaina kuulin, että olemme voittaneet Turun pihakilpailun ensimmäisen palkinnon. Tänään kävi jo lehdistö - tosin "vain" Turun omakotilehti, jota lukee varmaan noin 200 ihmistä. Sinänsä tosi hieno juttu ja palkitsevaa. Mutta kyllä tästä myös verenpaine nousi. Varmaan konkreettisesti. Eilen oli tosi paha päivä: jurnutin koko ajan. Ei saanut kertoa kenellekään eikä oikein olisi kehdannutkaan.
Pihakilpailun tulos oli yllätys. En kuvitellut, että meillä on mahdollisuuksia muuhun kuin kunniamainintaan, kun etupihan laatoituskin on vinksallaan. Ehkä muut sitten eivät näe niitä huonoja puolia samalla tavalla kuin itse. Kun tietää, että kaikki ei ole täydellistä, niin ei ymmärrä, että muut näkevät asian toisin. No, ehkä täydellisyyden aste on kuitenkin noin 75 - 80 %. Eli parantamisen varaa on aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti