Kahden tunnin päästä jaetaan Turun pihakilpailun palkinnot. Aamulla olin jo lehdistötilaisuudessa mukana.
Ajatus pihakilpailuun osallistumisesta ei tuntunut miltään, kun en kuvitellut mitään saavuttavanikaan - ehkä jonkin kunniamaininnan. Nyt alkaa hirvittää. Onhan piha kaunis, mutta ei se niin täydellinen ole kuin raati hehkutti.
Voitossa varmaan eniten jännittää arvostelun pelko. Kun itse tietää, että rikkaruohoja on siellä täällä, romuja jossain nurkissa ja kesäinen kukkapenkin mullansiirto on vieläkin kesken, niin tulee sellainen olo, että ei sitä ansaitse.
Onneksi etupiha on aika ok. Jos joku tulee tutustumaan, niin tuskin tulee takapihalle. Mikä ei olisikaan kivaa, koska koen sen aika intiimiksi paikaksi. Saksalaisen periaatteen mukaan etupiha on käyntikortti ja takapiha olohuone. Ainakin meillä.
Kädet tärisevät, vatsaa kääntää aina välillä. Mahtaako korkokengissä jaksaa seistä koko tilaisuutta? Kun niiden kanssa yrittää pysyä pystyssä, niin siinä kyllä ajatukset pysyvät kurissa.
Hirvittää!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti