Tänään meni työpäivä ihan ok, kun oli nukkunut viime yönä. Kymmenen tuntia täyttä vauhtia töitä meni kohtuullisesti ja kohtuullisella valituksella (siis omalla valituksella).
Joskus tulee mietittyä, olisiko elämä helpompaa, jos tekisi töissä vain yhtä asiaa tai edes samankaltaisia asioita. Jaksaisiko silloin keskittyä paremmin ja jäisikö aikaa muullekin elämälle?
Kuinkahan kauan kestäisi, että elämä kävisi tylsäksi? Jos vaikka joka päivä vain kirjaisi laskuja tai vastaisi puhelimeen ja välittäisi puhelut eteenpäin. Molempia on tullut tehtyä opiskeluaikaan kesätöissä. Työ itsessään ei ollut mitenkään erityisen antoisaa, mutta siinä alkoi kiinnittää huomioita kaikenlaisiin asioihin - jotka eivät millään tavalla liittyneet siihen itse työhön prosessina. Oppi mapittamaan eri systeemeillä, oppi kuinka lasketaan kate ja paljonko voi antaa henkilökunta-alennusta, kuinka paljon firmat oikeasti antavat alennusta ja millä perusteilla, miten vastataan fiksusti puhelimeen, vaikka asiakas ryömisi lankoja pitkin ja räyhäisi ihan väärälle ihmiselle...
Nyt on ajoittain sellainen olo, että joutuu käyttämään koko kapasiteetin työhön, jotta oikeasti pystyy suoriutumaan. Kaikenlaiset oman kaikkivoipaisuuden kuvitelmat ovat alkaneet karista. Kyse ei voi olla siitä, että iän myötä alkaisi pää tai hermot pettää, vaan asioita on yksinkertaisesti tullut niin paljon uusia. Ja kaikki vanhat siihen päälle.
Ja eihän niitä vanhojakaan juttuja voi tehdä aina samalla tavalla. Elämä kävisi liian tylsäksi, jos aina opettaisi samat asiat samalla tavalla ja samoin materiaalein. Kumpaahan se on tyhmyyttä vai silkkaa vaihtelunhalua? Ekstremelaji? Tee itse työstäsi niin hankalaa ja monimutkaista kuin pystyt?
Ettei vain kävisi elämä tylsäksi!
Onkohan se tylsä kuitenkaan kaikkein pahinta, mitä voi sattua?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti