Usein suomalaisissa lehdissä referoitavista psykologian alan tutkimustuloksista tehdään triviaa ja viihdettä ja häivytetään lähdeviitteet ja perusteet. Niin nytkin. Tutkimukseen vastasi eri puolilla maailmaa yli 36 000 ihmistä, jotka ensin kertoivat musiikkimakunsa ja tekivät sen jälkeen persoonallisuustestin. Minä olin yksi näistä.
Persoonallisuustestit ovat tietysti aina vain suuntaa-antavia, mutta kyllä ne jotain ihmisestä kertovat. Yllättävää, että tässä tutkimuksessa ne korreloivat niin hyvin musiikkimaun kanssa.
Itse asiassa tuntuu, että ensimmäistä kertaa elämässäni minä vastaan jossain asiassa keskivertoa mieltymyksiltäni. Suomessa on niin kauan kuin muistan ollut vallalla konformistinen ajattelu, jonka mukaan keskiarvo otetaan koko kansasta ja siihen pitäisi sopia.
Tunnistan itseni hyvin siitä tutkimuksen esiin tuomasta kuvauksesta, joka sopii omaan musiikkimakuuni. Olen laiska, en kovin ulospäinsuuntautunut - vaikka yritänkin olla ystävällinen ihmisille - olen hyvin luova ja tyytyväinen itseeni. (Vaikka en olekaan täydellinen; olen vain hyväksynyt sen tosiseikan, että minusta ei koskaan tulekaan täydellistä. Helpottaa kaikkein eniten omaa elämä)
Vaikka kuuntelen lähes pelkkää heviä, on klassinen musiikki silti läheistä. Etenkin kun ottaa huomioon, että ensimmäiset kaksikymmentä vuotta tahkosin lähes pelkästään klassista. Sen jälkeen meni pitkä aika kokonaan ilman musiikkia. Yritin olla kiinnostunut jazzista. Ei oikein napannut. Yritin olla kiinnostunut bluesista. Sekin jaksoi kiinnostaa vain vähän aikaa. Pop-musiikki on aina tuntunut vähän turhalta, vähän kuin musiikin kioskikirjallisuudelta, johon on turha haaskata aikaansa. Ja indie-musiikki on suorastaan vastenmielistä. En ole koskaan sietänyt sitä enkä pysty vieläkään sietämään. Se on vain rasittavaa. Samoin klassisen musiikin kevyt sarja on aika.... noh, kepeää. En ole jaksanut innostua jostain Schubertista. Se on musiikkia, joka vain on. Se on sisällöltään yhtä tuskaista ja musiikillisesti rasittavaa kuin indie-pop.
Heviä on monenlaista. Silloin, kun tutkimusta tehtiin, niin monet tutkimukseen osallistuneet olivatkin kritisoineet sitä, että eri hevin laatuja ei eritelty. Erityisesti norjalaiset hevifanit halusivat tehdä eroa valtavirtaheviin. Mutta eihän jokaista Norjan eri vuonossa soitettua hevin tyylilajia pysty ottamaan huomioon tutkimuksessa.
Yksi tutkimuksen yllättävimmistä tuloksista olikin BBC:n mukaan se, että hevin kuuntelijat ovat ihan joitain muuta kuin tähän asti on kuviteltu.
"One of the most surprising things is the similarities between fans of classical music and heavy metal. They're both creative and at ease but not outgoing.
"The general public has held a stereotype of heavy metal fans being suicidally depressed and of being a danger to themselves and society in general. But they are quite delicate things."
Musiikkimaun ja persoonallisuuden korrelointi selittää tutkimuksen mukaan sitä, miksi samanlaisesta musiikista pitävät ihmiset viihtyvät toistensa seurassa. Käytännössä olen huomannut saman, nyt joku väänsi rautalangasta, mistä se johtuu. Professori North toteaa haastattelussa, että esimerkiksi Skandinavian ja Brasilian heviharrastajilla on huomattavasti enemmän yhteisiä piirteitä keskenään kuin näillä on omien maidensa muiden musiikkityylien ystävien kanssa. North puhuukin uudenlaisesta maailmanlaajuisesta "heimosta".
The Independentin jutussa haastateltu muusikko selittää klassisen ja hevin yhteyttä sillä, että molemmat ovat mahtipontisia, teatraalisia ja lisäksi vaativat aivan eri tasoista virtuositeettia soittajalta kuin muut tyylilajit. Molempia leimaa täsmällisyys, tarkkuus ja ajoittaiset epäinhimillisen nopeat tempot.
John Gregson, 23, a classically-trained musician with a passion for heavy metal, agrees. "As an instrumentalist, out of all of the main genres of music heavy metal and classical are the ones which require the most discipline to play – they're technically very difficult and involve playing at inhumanly fast speeds," he said.
"You feel like you're in on a secret – you identify with it personally. It also feels like you know something that other people don't, because you appreciate a style of music which is often vilified."
Klassista taustaa vasten joku Apocalyptica tai Dream Theater kuulostaa modernilta klassiselta musiikilta. Ne ovat sinfonista, äärimmäisen teknistä, huolellisesti rakennettua - mahtavaa.
Metallica tai Rammstein jyräävät välillä päälle kuin Beethoven, Iron Maiden leikittelee kansanmusiikilla herkissä kohdissa.
Mitä muuta hevi siis on kuin luonnollinen jatke eurooppalaiselle klassiselle musiikille?
Mietin, miten julkisuudessa olleita tuloksia pitäisi tulkita. Todennäköisesti 'luova' tarkoittaa tässä samaa kuin älykäs, siitä on tullut eufemismi. Mitä tarkoittaa se, että jonkin musiikkityylin ystävistä puhuttaessa sitä sanaa ei mainita lainkaan? Eikö tulos korreloinut mitenkään musiikkimaun kanssa vai jätetäänkö häveliäästi sanomatta, että kyseessä olevan musiikkimaun ystävien luovuus oli heikossa hapessa?
Miten pitäisi tulkita ulospäin- kontra ei-ulospäinsuuntautuneisuus? Suomessa tämä asia on aika neutraali, mutta mitä enemmän edetään kulttuureissa länteen päin, on ulospäinsuuntautuneisuus positiivinen luonteenpiirre ja sisäänpäinkääntyneisyys negatiivinen asia.
The Independentin pääkirjoituksessa esitetään ajatus siitä, voiko kysymyksen heittää toisin päin. Voiko muusikkimaku vaikuttaa ihmiseen? Voiko musiikilla olla terapeuttinen vaikutus?
Symptoms of anxiety? Prescribe some Bob Marley. Depressed? Take Sly and the Family Stone twice a day. Chronic shyness? A month-long course of Fatboy Slim (and strictly no Coldplay). Not very creative? Total immersion in The Killers. It would certainly cut down the NHS drugs bill.
Puoliso soittaa välillä Eva Dahlgrenia. Minä ja lapsi emme voi sietää sitä. Kysyin lapselta, mikä vika siinä on. Hän sanoi, että se on masentavaa musiikkia. Naulan kantaan!
Pitäisikö siis kaikilta ahdistuneilta teineiltä kieltää emo-musiikin kuuntelu? Hyvä musiikki, parempi mieli -periaattella. Itse asiassa yksi oppilas viime vuonna puhui tästä. Hän oli hevityyppiä - vähän laiskanpulskea mutta selväjärkinen. Ahdistuneen uikutuksen kuuntelijat piehtaroivat itsesäälissä ja pohtivat itsetuhoisia ajatuksia, kun se on niin hienoa ja tyylikästä heidän mielestään. Hakeutuuko reppana kuuntelemaan angstimusiikkia vai tekeekö musiikki kaltaisekseen?
Tutkimusta johtanut psykologian professori North kommentoi itse tutkimuksen tuloksia myös kaupallisesta näkökulmasta eli miten tutkimuksen tuloksilla voitaisiin vaikuttaa esimerkiksi hiipuvaan levymyyntiin. Monissa länsimaissahan psykologia on valjastettu markkinoinnin tarpeisiin ja suuri osa psykologisesta tutkimuksesta on kaupallista tutkimusta. Mikä sinänsä kai ei ole paha asia - kai?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti