Jotenkin se pieni kulta näytti niiiiiin pieneltä suurten vaahteroiden seassa, että pitää toivoa, että sille riittää valoa ja ravinteita.
Nyt kun katselin sitä uudessa paikassa, huomasin, että olisin voinut leikata siitä vieläkin vähän rajummin oksia ja jo aikaisemmin. Vaikka tosi paljon leikkasin, niin se ei tainnut riittää.
Tilaisuuden pääasia ei ollut kuitenkaan mulperipuu, vaan pappilan pihasta ja Pehr Kalmin puutarhasta laadittu historiikki, joka julkistettiin. Hannu Laaksonen oli tutkinut pappilan pihan historiaa ja kirjoittanut tekstin ja löytänyt kuvia. Erkki Kiiski oli taittanut esitteen. Esite on yksi kauneimmista, mitä olen nähnyt: se on hyvin vaalea ja hillitty yleisväritykseltään, mutta ei silti aneeminen. Kuvia on käytetty harkiten ja vihon reunoja kulkee sama ornamentti kuin pappilan salin seinillä on boordina.
Vähitellen on alkanut kotiseutuhenki herätä näilläkin nurkilla. Siitä saa osittain kiittää Turun Sanomien päätoimittajaa, joka polttolaitosjuttujen yhteydessä sanoi kerran, että se nyt on sellaista kaatopaikka-aluetta koko Aurajoen pohjoispuoli. Siitä sisuuntuneena alkoi monen ihmisen määrätietoinen työ. Ja jatkuu edelleen. Pienin askelin ja joskus tulee oikein harppauksia. Kuten nyt.
Vähitellen on alkanut kotiseutuhenki herätä näilläkin nurkilla. Siitä saa osittain kiittää Turun Sanomien päätoimittajaa, joka polttolaitosjuttujen yhteydessä sanoi kerran, että se nyt on sellaista kaatopaikka-aluetta koko Aurajoen pohjoispuoli. Siitä sisuuntuneena alkoi monen ihmisen määrätietoinen työ. Ja jatkuu edelleen. Pienin askelin ja joskus tulee oikein harppauksia. Kuten nyt.
Ensimmäisessä kuvassa lapioi multaa kirkkoherra Heimo Rinne, toisessa kuvassa kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pentti Huovinen ja vaimonsa Saara, jonka vanhemmat olivat Maarian pappilan viimeiset asukkaat. Kolmannessa kuvassa KoroiSet-lehden vastaava toimittaja Tapio Jokinen. (Kännykkäkameran kuvat ovat aika surkeita, kuten näkyy. Onneksi meillä oli myös oikea valokuvaaja mukana.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti