Maakuntamatka suuntautui Pyhärantaan ja Vakka-Taimesta löytyi silkkiäispuu. Se oli kohtuullisen kokoinenkin, varmaan noin kolmevuotias. Istutin sen kotona isonpaan purkkiin ja se näytti heti tukevammalta.
Morus alba ei ehkä ole ihan sitä, mitä Pehr Kalm toi Suomeen. Hän taisi tuoda Morus nigraa, mutta sillähän ei ole mitään menestymisen mahdollisuuksia Suomen ilmanalassa.
Saa kuitenkin kelvata esittämään silkkiäispuuta Maarian pappilaan syyskuussa. Valkomulperiahan silkkiäistoukat oikeasti syövät - ei mustamulperia - ja sitä varten Kalm mulperin toi Suomeen.
Anopilta sain kasvia, jota olen aina halunnut. Ei hajuakaan, mikä se on, mutta sillä on kauniit lehdet ja kauniit siniset kukat. Se kasvoi Nuuskin kivikossa ja oli tehnyt ison paalujuuren, mikä tuli yllätyksenä meille. Se siis sopii hyvin tähän kuivuuteen. Jaoin kasvin kolmeen osaan ja toivon, että kaikki lähtevät leviämään, jotta voi siirtää sitä vielä muuallekin. Nimeä pitää vielä metsästää jostain muualta kuin kirjoista. Mutta pelkän ulkonäön perusteella se on hankalaa.
Samalla, kun selasin kirjoja etsiessäni kasvia, sattui silmiini Acanthusin kasvupaikkavaatimukset. Ei se mikään kuivan paikan kasvi ollutkaan, vaan tarvitsee aika tavalla kosteutta ja ravinteita. Eli sillä on muutto edessä. Onneksi sille on hyvä paikka.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti