Vaihtelu virkistää

Yleensä en opeta suomea, mutta tänään tein sitä tunnin verran sijaisena.

Omat suomenkielen opintoni jäivät aikoinaan puolikkaaseen approbaturiin, kun luin muistiinpanoja kielioppitenttiin ja edessäni oli neljä sivua sääntöjä siitä, koska suomen kielen partitiivin päätteeksi tulee -ta, -tä ja koska -a, -ä. Silloin minulle valkeni, että se ei ole minun juttuni.

Tuntui hassulta opettaa omalla äidinkielellä omaa äidinkieltä. Puhetehtävä sinänsä oli sellainen, että sen voin tehdä kielellä kuin kielellä. Se oli vähän kuin liian helppoa.

Vuoden verran suomea opiskelleet maahanmuuttajat osasivat jo hyvin suomea ja tehtävän tekeminen sujui mukavasti. Toisaalta heikoimmin meni sillä, jonka äidinkieli on englanti. Hänellä ei ehkä ole samalla tavalla motivaatiota oppia suomea kuin niillä, jotka puhuvat jotain sellaista kieltä, jota Suomessa ei juurikaan ymmärretä. Huomasin, että opiskelutoverit puhuivat hänen kanssaan englantia ja tulkkasivat hänelle.

Kielen oppimisessa taitaa pakko olla aika hyvä motivoija. Jos toiset eivät kerta kaikkiaan ymmärrä, niin on pakko yrittää.