Kyllä on hyvä levy!

Ostin Sonata Arctican uuden levyn Unia. Minulla on koneella kolme vanhempaa levyä ja kyllä niitä kuuntelee töitä tehdessä ettei nukahda. Mutta ei ne mitään kovin ihmeellisiä ole - paitsi tietysti Härkinin Mikko, joka ei enää ole uudella levyllä.
Musiikki on uudella levyllä yltänyt uusiin ulottuvuuksiin. Loppuun asti mietittyä ja hiottua musiikkia, jossa on vaikutteita muustakin kuin metallista. Paikoitellen musiikki ja jopa laulu muistuttavat varhaisempaa Queenia.
You Tubessa oleva video Paid In Full on kyllä ankea eikä tee lainkaan oikeutta musiikille. Videolla bändiläiset vaeltelevat lumisella kentällä. Kyllä sen lumen jotenkin ymmärtää, kun Kemistä ollaan, mutta on se silti kesällä liikaa. Kun se on sitä talvellakin.

Makasin penkillä

Minulla on tapana maata kotona sohvalla ja katsella ikkunasta ulos - välillä taivasta välillä maisemaa.

Kesällä hommaan saa vaihtelua, kun voi maata puutarhapenkillä, joka on samalla puolella taloa kuin ison ikkunan vieressä oleva sohvakin.

Lapsesta asti olen katsellut kaikkein korkeimmalla lentävien suihkukoneiden vanoja. Vasta aikuisena minulle selvisi, että koneet ovat pitkän matkan koneita, jotka lentävät Keski- ja Länsi-Euroopasta Aasiaan. Pienenä ihmettelin, että kylläpä ne ovat päässeet korkealle, vaikka ovat nousseet vasta alle kymmenen kilometrin päässä sijaitsevalta lentokentältä.

Nykyään mietin välillä, että mahtaako lentokoneiden saasteet pudota alas maan pinnalle, vai jäävätkö ne yläilmakehään. Meidän ylitsemme on lentänyt ainakin kaksi, kolme konetta joka päivä kymmenien vuosien ajan.

Toisaalta suihkukoneiden vanat ovat kiinnostavia. Joskus ne jäävät pidemmäksi aikaa paikoilleen ja suhteellisen kiinteinä. Toisinaan ne taas hajoavat lähes saman tien ja toisinaan ne siirtyvät nopeasti sivusuuntaan.

Penkillä katselin myös vieressä kasvavan amerikanjalopähkinän lehvistön läpi taivasta. Minusta puun pitää olla kaunis sekä profiililtaan että lehdiltään, mutta hyvin tärkeää on myös se, miltä se näyttää alta katsottuna taivasta vasten. Siitä näkökulmasta amerikanjalopähkinä on taatusti yksi kauneimpia ja veistoksellisimpia.

Pioneja

Puupioni lopetti kukinnan - kaikki kolme kukkaa ja teki pionimaisen hienot siemenkodat.

Seuraavana kukinnan aloitti kuolanpioni, mutta sekin kesti hyvin lyhyen aikaa, koska oli niin lämmintä.

Kuolanpionin jälkeen kukkaan puhkesi valkoinen matala talonpoikaispioni ja sen jälkeen tummanpunainen Fen Die. Jostain syystä Fen Diessä oli koko nuppuajan muurahaisia ja leppäkerttuja. Vielä kukassakin harhaili yksittäisiä muurahaisia.

Joskus muurahaiset ovat syöneet pionin nuppuihin onkaloita ja pilanneet koko kukinnon. Nyt ne onneksi tyytyivät vain pintakerrokseen.

Seuraavaksi aloittavat jalopionit, mutt ne ovat vähän liian pompöösejä ja kerrottuja.

Kesä kukkeimmillaan

Nyt on taas päästy siihen vaiheeseen, että tuntuu kuin kesä olisi jo saavuttanut kulminaatiopisteensä. Tuntuu kuin kaikki jo kukkisi. Tietoisesti tiedän, että puutarha on vielä täynnä kukkimattomia kukkia, mutta toisaalta tämä on juuri parasta aikaa ja lempikukkani kukkivat juuri nyt.

Värit ovat ne oikeat eli sinistä, violettia ja valkoista ja asetelmat ovat huolitellumpia kuin muina aikoina.

Erityisen rakkaita ovat etupihan ukkolaukat, joita on jo paljon. Ensimmäiset vuodet ne olivat yksivuotisia, kun en tajunnut, että niitä pitää lannoittaa valtavasti. Heti, kun ensimmäiset lehdet tulevat esiin, pitää aloittaa kunnollinen lannoitekuuri ja sen voi lopettaa vasta, kun kukinta on päässyt alkuun.
Silti lehdet kuihtuvat jo ennen kuin kukat ovat täydessä kukassa.

Koulu päättyi ja loma alkoi

Oma koulu päättyi jo viime viikon keskiviikkona. Siis opiskelijoilta. Työt ovat silti jatkuneet palautepäivillä ja kaiken maailman muulla touhulla ja kokouksella. Ja loppuviikosta vielä rankka siivous remontin alta pakoon. Viidessä vuodessa on taas kertynyt kaapit täyteen tavaraa ja paperia. Ennen muuta paperia. Osa on tietysi mapeissa, mutta aika paljon on ihan levällään. Voi hävityksen kauhistus.

Lapsen koulu päättyi lauantaina ja samalla heitettiin hyvästit parhaalle opettajalle. Tämä saattaa kuulemma tulla takaisin vielä kuudennelle luokalle heitä opettamaan, mutta enpä usko. Mutta pitää iloita niistä kahdesta hyvästä vuodesta, joita on lapsen koulussa ollut. Ensimmäiset kaksi vuotta meni kaaoksessa maailman surkeimman opettajan johdolla. Keskiarvo on kuitenkin ihan ok näistä neljästä vuodesta.

Loman (tai kesän) alun kunniaksi lensi ulko-ovesta joulukranssi roskikseen. Se oli upea, mutta turhan jouluinen ja alkoi neulaset varista ja ruskettua. Joulukranssin sijaan paikan ulko-ovea koristamasta otti perinteinen lokkitaulu. Se on matkamuisto jo monen vuoden takaa eksoottiselta kesämatkalta Paraisille. Aina ei tarvitse lähteä kovin kauas löytääkseen jotain erilaista. Ja lokkitaulu on ollut tosi kestävä, vaikka se on jo monta vuotta viettänyt kesät ulkona. Vähän välillä on tullut pieniä linnunkakkoja, mutta ei sen kummempaa.

Puupioni alkoi kukkia

Puupioni suffruticosa, jonka lajikenimi on autuaasti unohtunut, alkoi kukkia ensimmäistä kertaa. Kolmesta nupusta on ensimmäinen auennut tänään.

Pioni olikin valkoinen, tummanpunaiselle keskuskuviolla ja keltaisilla heteillä, eikä vaaleanpunainen, kuten muistin. Se kuollut yksilö taisi olla vaaleanpunainen.

Sen verran innoistuin kolmesta nupusta, että kävin ostamassa vielä yhden puupionin. Tällä kertaa satsasin rockiin pioniin. Se pitäisi kestää talvi ilman suojausta. Sopii toivoa. Hinnat olivat kyllä tulleet aika tavalla alaspäin. Rockiin pionit olivat vielä muutama vuosi sitten tosi kalliita. Tosin nämä, kun olivat tarjouksessa eivät olleet kovin hyvässä hapessa. Toivottavasti se johtui vain taimien huonosta kohtelusta, eikä ollut mikään lajikkeelle tyypillinen ominaisuus.

Klikkaamalla kuvaa, sen saa koko ruudun kokoiseksi.

Ei armoa!

Nyt loppui biologinen sodankäynti perinteisin asein.

Lehtokotilit ovat näyttäneet todellisen voimansa ja niiden liiskaaminen yksittäin on osoittautunut tehottomaksi.

Willy alkoi kukkia. Ihmettin, miten joku oli käynyt syömässä puolet nupuista ja kukista - siis puolet kukasta. Yhden sadeyön jälkeen syylliset selvisivät. Kanukka ja Willy olivat täynnä pari-kolmesenttisiä ja sitä pienempiä lehtokotiloita. Ja rouskutus suorastaan kuului!

Niin monta, kun olin jo liiskannut kevään ja alkukesän aikana kotiloita ja silti siitä ei tuntunut olevan mitään apua. Jokainen lehdenhakureissu aamulla oli sisältänyt kotiloiden poimintaa ja tuhoa, mutta silti niitä on tolkuttomasti.

Ukkolaukat tuntuvat olevan niiden toinen suursuosikki. Niistä olen poiminut ehkä kaikkein eniten kotiloita. Toinen, joka on niiden herkkua, on salkoruusu. Salkoruusun jotkin lehdet ovat ihan pitsiä, kun kaikki muu on syöty paitsi lehtiruodit.

Sota pääsee kohta uuteen vaiheeseen, kun pistäydyn puutarhamyymälään hakemaan etanapellettejä. Toivo elää.